Talvipäivänseisaus
Tästä se kuulkaas alkaa, kevään odotus. Kolmen kuukauden päästä Maaliskuu maata näyttää!
Mutta lusitaan ensin tämä joulu ja talvi loppuun.
Käytiin Hipan ja Vapun kanssa treenireissulla.
Koska mie olen nyt niin innostunut uudesta asiasta niin kerrottakoon siitä ensin.
Hippa paimensi tänään ensimmäisen kerran hiehoja. Taas kerran olin etukäteen skeptinen, alkaa muodostua näemmä tavaksi, ja taas sain niellä ennakko asenteeni. Oletin että Hippa joko a.) tapattaa itsensä ensimmäisissä treeneissä tai b.) ei ymmärrä mistään mitään.
No lopputulema oli jotakuinkin jotakin noiden vaihtoehtojen väliltä.
Ensin Hipe selvästi jännitti, paineli tuhatta ja sataa kaukana eläimistä ja juoksi niin sanotusti "löysät pois". Mutta jo vartissa touhu muuttui maltillisemmaksi, ehkä koira väsyi, ja juoksuvillistä tuli paimentamista.
Yllättävän hyvin lähti Hippa rullaamaan. Toki sen piti välillä tehdä tyhmän rohkeita, hyvin lähellä hitsaavia flänkkejä ja toki se käytti hampaitaan aika surutta. Mutta minä kyllä olen näkemääni ihan tyytyväinen, uskoisin että hiehoilla treenaamalla saisimme Hipan kokoamistaitoja hieman paremmiksi ja ehkä hidasliikkeisemmät nautaeläimet myös rauhoittavat koiran kiihkoa, mene tiedä. Usein Hippa on ollut parhaimmillaan silloin kun sille on antanut eteen uuden pähkinän purtavaksi, esimerkiksi sille jaot olivat erinomaisen mieleinen juttu, samoin kun se oppi ajamaan niin poispäinajo on ollut sen intohimo. Nyt naudat olivat ihan uusi haaste Hipalle joten se oli mukavasti kuulolla.
Olipa mielenkiintoista!
Treenattiin me agilityäkin
Hippa
Opiskelee esteitä.
-Puomi, aivan mahtava, todella nopea, suoraan loppuun asti sata lasissa. Puomi on nyt erittäin hyvällä mallilla, kun osaisi olla pilaamatta.
-A-este, nopea, mutta ei niin raivokas kuin puomi, ehkä hyvä niin.
-Kepit, verkot 20cm korkeudessa maasta. Tekee hyvällä sykkeellä, siististi, tasaisella tempolla. Kulmia alettu harjoitella.
-Rengas, makupalapalkka on taikasana. Matalammalla vireellä Hipe kykenee oppimaan tämän asian. Tosin treenin jälkeen sain keräillä namusia hallin pohjalta kun ei maltti riittänyt nielemiseen asti.
Todella huimaa kehitystä kontakteilla, veikkaan että jahka kepit saadaan valmiiksi niin se alkaa olla valmista koiraa ykkösiin tuo Hipe.
Vappu
Hipan esteharjoittelu on tuottanut sen että myös Vappu pääsee hallille pilkkua viilaamaan. Treenattiin perusasioita kuntoon:
-Avokulmat kepeille. Aivan priimaa. Pitää saatella vielä mutta koko ajan kauempaa pystyy lähettämään. Vapun pujottelukuuri on tuottanut tulosta, olen lopputulokseen vallan tyytyväinen.
-Lähdöt. Tehtiin pelkkiä lähtöjä. Pienesti pitää Vapulle suuttua ennen kuin tottelee, pieni paine tuo pyrriin ryhtiä.
-Keinu. Hyvin se sen kotona osaa. Ollaan tehty Hipen treeniä, eli pelkkää päähän juoksua ja hidasta laskemista.
Jes. Ny on kirjattu treenit. Mun mieli on kyllä jo valmis kevään laidunkauteen, siellä on niin paljon odotettavaa :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti