Koirien mielestä lihakset on justiinsa hyvät, niitähän treenataan kunnon matseilla joka ikinen päivä kuten voitte alla olevasta kuvasarjasta nähdä.
Ei voi minkään. Hippa ja Vappu on niin paita ja perse että välillä ihan huvittaa. Tytöt on niin hyvää pataa ja niillä on niin kivaa.
Vappu on joka lihaksestaan notkea, pehmeä, terve, elastinen ja muhkea. Onpa huojentavaa kun toinen koirista on noin ehyt, edes toinen.
Hippa sai Siljalta kunnon vanutukset. Selästä ei tällä kertaa löytynyt mitään sanomista, edellisen käsittelyn reagointi johtui siis melko varmasti tuolloisesta törmäilyjen sarjasta erilaisiin agilityesteisiin. Hipsun lihaksisto on kuulemma sporttisen jäykkä sieltä täältä, lapojen takaa tuntui olevan himpun verran arka.
Mutta se oikea polvi napsuilee edelleen. En nyt oikein tiennyt miten tämän kanssa olisi pitänyt edetä, kun ei ole koskaan oireillut jalkaa, käyttää reippaasti kuten kaikkia muitakin kinttujaan. Polvi on tutkittu terveeksi ja saanut virallisen lausunnon. Kuitenkin siinä olevassa jänteessä on todennut napsuntaa sekä eläinlääkäri että kaksi fysioterapeuttia. Siljan mukaan edellisellä käynnillä jänne oli kuitenkin selvästi turvoksissa, epäili sen johtuvan esteeseen osumisesta, nyt ei sellaista ilmennyt, jalka vaikutti täysin normaalilta.
Lauantaina jossain sivulauseessa mainitsin asiasta treeneissä. Koutsi heitti tuuleen veikkauksen Patella luksaatiosta. No neurootikko sai aiheesta sydämentykytyksiä ja kaivertavan kauhun tunteen, vaikka kyseessä oli vaan ohi mennen heitetty arvaus, eikä koskaan kukaan hippaa tutkinut fyssari tai lääkäri ole Hipalla moista vaivaa epäillyt.
Treenien jälkeen oli pakko ottaa pikainen paniikki puhelu Hipsun omalle fyssarille, Ilonalle. Oli ihan pakko saada tietää että olisiko pienintäkään mahdollisuutta että kyseessä todella olisi ko. vaiva. Ilona lohdutteli ja sanoi että se on hyvin epätodennäköistä koska polven nivel ei ole osoittanut merkkiäkään taipumuksesta plumpsahtaa paikaltaan, kuten kävisi jos kyseessä olisi patella luksaatio.
Ilona sai miut sen verran vakuuttuneeksi etten heti maanantaina raahaa silmin nähden tervettä koiraa lääkäriin ja nolaa (taas) itseäni panikoinnilla.
Kyseessä on siis pieni sitkeä jänne joka on himppusen erikoisessa kohdassa.
Hippa käy vähintään kerran kuukaudessa fyssarilla jonka luona polvea seurataan kuten sen muutakin kroppaa.
Ja koska pikku rekku on reipas ja terve niin reenataan ja lenkkeillään normaalisti.
Kesämaassa treenattiin Lauantaina.
Treeni oli meille aika vaikea. Olinpa huono. Ote on kadonnut täysin kun ohjaamiseen ei olla juuri paneuduttu viimeisen kuukauden aikana. Kun on tuossa lajissa selkeästi lahjaton, niin harjoitella pitää, ja paljon. Joillakin tuollainen liikkuminen on luontaista, mulle se on painajaista. Antakaa perhana vaikka sata kilometriä suoraa tietä niin kipitän sen vaivatta, mutta yksikin oja tai mutka tekee elämän heti vaikeaksi. Ei ehken ole tuo aksa meidän juttu sittenkään... tai Hipan juttu se on epäilemättä, mutta ei meidän yhdessä.
Ohjauksellisesti kohta 7-8-9-10 oli piinaava. Miksi? No kahdeksikolle piti ennättää tekemään pakkovalssijaakotus. Eipä siinä mitään mutta Hipe meni aina uudelleen ja uudelleen 19 putkeen. Ja sitten kympille olisi pitänyt ennättää tekemään persjättö, ei kuulkaas ei, ei osunut ajoitus kohdalleen. Hipan kanssa kaikki on niin hienosäätöä, se on niin osaamaton vielä ja minä niin huono sen kanssa.
Vauhtiahan radassa riitti, tämä on pakko ottaa joskus osaksi treenejä kotihallissakin.
No mutta pisteet Hipalle joka teki acellakin A-estettä niin kauniisti ja nopsaan :)(treenattiin sitä toisella puolen hallia) ja siitä että se kääntyy tehokkaasti kuin mikä, ja siitä että se etenee kuin raketti, välillä tosin minne sattuu, mutta kuitenkin.
Kokonaisuudessaan jäi nyt sellainen fiilis että vaikka harjoitellaankin esteitä, niin jokaisessa perustreenissä pitää olla myös pieni ohjausjuttu, että mun asenne säilyy kohdillaan.
On niin mieltä ylentävää kuulla että mulle sopisi hyvin ohjattavaksi vaikka leonberginkoira, kun olen itse niin rauhallinen tyyppi. Jos kaikki nyt vaan johtuukin siitä että sitä muuttuu ameebaksi kotona piirrellessään ja kadottaa kaiken halun ja taidon liikkua kovaa ja energisesti.
No hyvät oli treenit ja jäi nälkä tehdä lisää, vaikka olin ameeba. Hippa on kuitenkin niin verraton suihkari että sen kanssa nyt harrastan ihan mitä vaan, kaikki on niin palkitsevaa ja hauskaa.
Treenin päälle Hipe piehtaroi keinonurmialustalla ja haukahteli itsekseen, se oli niin kertakaikkisen tyytyväinen elämäänsä että ei treeniin voinut kuin olla tyytyväinen. Aurinkoisuus tarttuu, kiitos siitä parhain Hippani <3
0 kommenttia:
Lähetä kommentti