Olen yrittänyt rakentaa Hipan esteosaamista hitaasti mutta ajatuksella. Välillä kriteerit on lipsuneet ja treeneissä on jouduttu palaamaan harppauksia taaksepäin.
Torstaina treenattiin aksaa Vapun ja Hipan kanssa (mukana oli myös videomies Lasse).
Rengas, pujottelut ja kontaktit olivat treenin alla molemmilla tytöillä. Vappu teki myös pieniä tekniikkaharjoituksia: Whiskyleikkausta ja backlappiä. Ensimmäinen oli Vapulle vaikein, mutta vaikeus tulikin sitten pitkälti ohjaajan kököstä ajoituksesta, saatiin molemmat tekniikat onnistumaan oikein kivasti. Näitä pitää harjoitella, molemmat on kyllä ajoituksellisesti niin haastavia etten tiedä uskallanko koskaan tosielämässä niitä käyttää mutta koiran on hyvä ne tietää. Tekniikkaa on hyvä harjoitella mutta koen kuitenkin että meidän ongelmat ovat kokonaisuudessa, ei yksityiskohdissa.
Hippis teki omalla vuorollaan kontakteja ja pujotteluja sekä sitä murheenkryyni-rengasta ja simbsalabim.... se osasikin renkaan! ja simbsalabim se osasi myös Keinun! Olen jättänyt keinun harjoittelun ihan viimetippaan, siihen pisteeseen että puomi alkaa olla jollain tapaa valmis, olen vaan silloin tällöin juoksutellut koiraa keinun päähän ilman liikettä ja sitten erikseen tehnyt liikettä. Ja nyt kun alkaa 2onoffi olla valmis muilla kontakteilla, on se selkeä myös keinulla!
Pyysin Lassea kuvaamaan p-u-j-o-t-t-e-l-u-j-a ja herra olikin kuvannut sitten koko treenin ja oikein.... taiteellisia kuvakulmia hyödyntäen, ihan pakko oli sitten askarrella pätkistä tällainen Kooste:)
Paljon on vielä tekemistä mutta nyt tuntuu että ollaan voiton puolella. Suunnitelmissa olisi saada Hippa tekemään kaikki esteet radalla Helmikuun aikana ja kun treenit alkaa sujua niin katsellaan josko ilmoittauduttaisiin kisoihin. Kalenterissa pönöttää 10.3. Varkauden kisat mutta katsotaan joko siihen mennessä alkaa paketti olla kasassa. Kotikisoihin en taida Hippaa ilmoittaa, muutoin ei illan startit Vapun kanssa tule onnistumaan, se on varma. Mutta kuten arvata saattaa.... niin jännittää!
2 kommenttia:
Hippa menee tosi hienosti, ONNEA tuleviin kisoihin =D
:) Kiitos Anne! Vaikeuksien kautta... vai mitenkä se oli? ;)
Lähetä kommentti