tiistai, 10. tammikuuta 2012

SuperHippa ja Tokopyrri

...saatiin aamusella puhelu ja tilaisuus päästä treenimään aksaa acen Super-ryhmässä. Ei meidän alunpitäen ollut tarkoitus koko ryhmään edes hakea, ajattelin että ollaan auttamattomasti liian alkeisia, vaan näin ne tilanteet muuttuu (ja kieltämättä tsemppaus myös tehoaa) ja tässä sitä ollaan. Ensi viikonloppuna treenitään Janitan ja Jaakon opissa, nice!!!
Kevään aikana päästään huippukoutsejen oppiin ja iloksemme ryhmässä on useampi tuttu koirakko. Mahti kevät siis tiedossa!



Tiistaina treenattiin Maijan ja Focun kanssa aksaa. Hyppytekniikalla oli taas pääpaino. Alussa muutamia keppikulmia ja nyt Hipe ei törmäillyt enää verkkoihin. Sain Maijalta hyviä vinkkejä etenemiseen tässä pujotteluasiassa, nyt tiedän kuinka jatkossa edetään.
Ensinnäkin avataan kujaa hieman enemmän, nyt se on ollut jo pitkään kiinni joko keskeltä tai päistä, riippuen siitä mitä on kulloinkin harjoiteltu. Vaihdetaan verkot ohjureiksi ja sitten nopeasti kavennetaan taas kuja. Sitten lasketaan ohjurit pikkuhiljaa alas ja sitten pois kokonaan. Otetaan tähän nyt kunnon kuuri ja tavoitteeksi Hippikselle valmiit upeat pujottelut Helmikuun loppuun mennessä :)

Sitten tehtiin hyppytekniikka harjoitus jossa oli epätasaiset välit ja kakkos välissä okseri. Hyvin teki Hippis, kerran kolahti kynsi okseriin, muuten aivan bueno. Toisena hyppytekniikkatreeninä tehtiin kääntymistä kolmen hypyn kautta. Rimat 25. Hienosti teki Hippa tämänkin. Eli kun noin hyvin nyt tekee niin jatkossa pitää haasteita lisätä. Yritän nyt miettiä ja etsiä jonkun harjoituksen johon saisi ujutettua hyppytekniikkaa ja muita esteitä.

okseriharjoituksen välit mittasi treenikamu enkä niitä tietenkään muistanut tarkistaa, joten voivat olla merkittyinä tuohon väärin. Mutta suurin piirtein tuommoiset ne oli

Lisukkeeksi vielä pikkuisen kontakteja, ne oli himpun verran huonommat kuin viime viikolla. Puomilla luisti yli, tosin vedätinkin enemmän kuin ennen. Treeniä treeniä, hyvällä mallilla ne on, ja nopeet :)



Vappu sai alkaa treenailemaan taas tokojuttuja. Ei ole olemassa varmaankaan kovinkaan montaa jotka aloittaa treeninsä vireen laskemisella. Vappu-pyrrin ollessa kyseessä on tämä ainut keino jolla päästään edes tekemään jotain. Vapun reaktio namipalojen ja naksuttimen ilmestymiseen on aina sama: piipataan, pyöritään pyrripyörintää, räkä lentää ja muuta nättiä. Eli ensin pitää saada pahimmat kierrokset alas ja sitten voidaan alkaa jotain pientä treenaamaan.

Syy miksi aloitettiin jälleen tekemään mun inhokkilajin liikkeitä on tämä talvi, niin ja tuo agilitymotivaation totaalinen kuolema (tosin motivaatio tuplaantui kummasti kun mietin kevään treenejä; mitä enemmän tekemistä sen nopeammin tulee kesä ja laidunkausi!). Ja se että Vappu on kyllä aika magee tokokoira, se on niin fiksu, innokas ja vauhdikas. Olen nyt ihan tosissani päättänyt että aletaan oikeasti treenaamaan, ihan vaan siksi koska koira nauttii niin täysillä.

Ollaan nyt tehty kotihaisuhousutokoina seuraamista, käännöksiä, jääviä ja kaukoja. Tehtiin vaapukan mieliksi myös muutama nouto, tai oikeammin annoin kapulan suuhun ja vahvistettiin pitoa kun tulee perusasentoon. Pyrri tekee niin hyvin. Ongelma on vaan siinä että tekee kaiken niin kiihkolla. Seuratessa painaa, kaukoissa haukahtelee, noudossa karkaa sinne kapulalle. Ei ole kuulkaa motivaatiosta kiinni ei :D Pyrri on vaan niin parhautta. Nyt pitäisi sitten uskaltaa treenailla ulkosalla ja pidempiä matkoja, hyppyä ja paikallaoloa hallilla. Huolestuttaa millä saan pidettyä tuon otuksen hiljaa, se kun ei ole tottunut että agilityhallilla ei saisi haukkua, neljä vuotiaaseen tuo tapa on tavallaan juurtunut aika syvään...

Hippa ei mitään tokoja tee, se on vissi homma. Sen sijaan Hippa teki takajalkojen nostamista laatikolle. Hipsu peruuttaa persus edellä vaikka puuhun jos pyydetään, ottaa kynsillä kiinni ja tunnustelee varpailla, sillä tosiaankin on yhtä näppärät taka ja etujalat. Miusta aika huisaa, olen kuvitellut että vain pyrrit kykenevät moiseen "sorminäppäryyteen", olen ollut väärässä, taas,aina.

Huomenna sitten olisi ohjelmassa viikkotreeni oman ryhmän kanssa. Silloin pistetään aksaradalla jalalla koreasti myös pyrrin kanssa :)

0 kommenttia: