Vuoden ensimmäinen päivä

Lasse kaivoi vanhat metsäsukset varastosta, mie jouduin tyytymään luistelupeltosiin. Minä hölmö vielä menin vetämään kunnon luistovoiteet edellä mainittujen pohjaan, sehän tiesi sitä että mäkisessä maastossa sitä sitten mentiin!

Laten kännykkäkameralla napattiin todistusaineistoa


Sitten hiihdeltiin kotipihasta muutaman kilometrin päähän pienelle luonnonsuojelualueelle. Siis tänne
Kontiolahti on kyllä retkeilijälle unelma paikka asua. Pääsen kotioveltani kolinpolulle tai sitten suoraan metsiin jotka ulottuvat lähes yhtenäisenä alana venäjälle saakka. Tuota kaistaletta pitkin liikkuvat metsäneläimet, karhut, sudet, hirvet ja muut. Tällaisen luonnon läheisyys on rikkaus jonka ymmärrän aina muualla suomessa seikkaillessani. Mutta sitten toisaalta toiselta puolelta taloa lähtee puolen tunnin välein linja-auto kaupunkiin, toiselta seinustalta avautuu tämä metsäneläinten väylä aina venäjän syviin ikimetsiin saakka. Asema on kummallinen yhdistelmä lähes kaupunkilaisasumisen helppoutta ja maalaiselämän rauhallisuutta, se on siis edelleen paikka jossa nämä erilaiset maailmat kohtaavat. Ja tästä me ollaan luopumassa, mutta ihan hyvästä syystä ;)

No hiihdettiin siis sellainen seitsemän kilsaa. Välillä meinasi matkanteko olla haastavaa kun metsässä lunta oli niin vähän, aukeilla paikoilla sitä oli taas sitten ihan pirusti :D Hangen pinta oli pakkasessa kovettunut kantavaksi ja suksilla siinä oli helppoa lasketella, välillä meikäläisen yvin voidellut peltoset luisti pelottavankin hyvin. Ja paimenkoiria hanki jopa kantoi! Parikymmenkiloinen spanieli sen sijaan joutui välillä kovastikin rämpimään. Mummokoira on alkanut käyttäytyä lenkeillä jokseenkin hajamielisesti, sitä pitää paljon huudella ja muistuttaa että pysyisi vauhdissa, kunnosta tämä ei ole kiinni vaan taitaa mummeli olla vaan vanhuuttaan hieman leppoisa.

Ollaan nyt Lassen kanssa selvitty karmeasta mahataudista ja pikkuhiljaa alan kokoilla tulevien viikkojen treeniohjelmaa. Tekemistä riittää Hipan esteopetuksessa... huhhuh! On kyllä sinetöitynyt se päätös että jos meille siunaantuu Hipasta pentu, niin ei sille kyllä mitään agilityesteitä opeteta, jessuksen moinen homma! Ei tämä ennen ollut näin vaikeaa! Tai sitten tästä on vaan tullut auttamattoman niuho eikä mikään kelpaa :) Ja ainakin Hipan kanssa kaikki on pitänyt p-a-l-a-s-t-e-l-l-a niin pieneksi, se kun ei meinaa oppia asioita kiihkoillessaan. Noh, ensi viikolla olisi tarkoitus päästä ainakin kolmesti treenaamaan kummallakin koiralla.

Tässä vielä meidän uudenvuodentuli-kuvia. Kipinät on aikamoisen jännittäviä tuolleen pitkällä valotuksella kuvattuina :)